Kamu Early Education

 

code for growth

 
pexels-photo-296301.jpeg
 

tervetuloa kamuun!

Lapsilla on valtava uteliaisuus sekä motivaatio oppia uutta. Meillä Kamu-päiväkodissa korostuvat paitsi oppimishalun, luovuuden ja uteliaisuuden vaaliminen, myös hyvän itsetunnon rakentaminen keskittymällä lapsen vahvuuksiin.

Lisäksi pedagogiikkaamme kuuluvat luontopainotteisuus – pienet kädet multaan – sekä englannin kielisuihku. Toimimme lasten oppimisen ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tule mukaan!


Suositukset


KAMUKOTI HELSINGIN PITÄJÄNMÄESSÄ

Kamu-päiväkoti sijaitsee Helsingin Pitäjänmäessä. Kamukodissa toimintakielenä on suomi, ja englannin kieltä harjoitellaan päivittäin osana arjen toimintaa kielisuihku -menetelmällä.

Päiväkodissa on hoitopaikka 40 lapselle (1-5 vuotiaat), joiden kasvun tukena toimivat kolme varhaiskasvatuksen opettajaa, neljä lastenhoitajaa ja yksi päiväkotiapulainen.

Hyvä resursointi varmistaa, että meillä on aina aikaa laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiselle, ja koko perheen sujuvan arjen mahdollistamiselle. Mielestämme kodinomainen yksikkö on lapselle stressitön paikka opetella tulevaisuuden taitoja luontaisen uteliaisuuden, luovuuden ja rohkean kokeilemisen kautta.

Luontopainotteisuus tuo lasten arkeen paljon mukavia, yhteisöllisiä ja hyödyllisiä kokemuksia sekä taitoja.


Pienet kädet multaan!

Toteutamme Kamussa ympäristökasvatusta, joka näkyy mm. seuraavasti:

Ulkoilemme päivittäin säällä kuin säällä.

Retkeilemme lähiluonnossa joka viikko.

Pidämme yhdessä huolta omasta puutarhastamme ympäri vuoden.

Opettelemme yhdessä ympäristöystävällisiä arjen taitoja, kuten kierrätystä.


KAMUN ARVOT:

Screenshot 2021-08-07 110635.png
Screenshot 2021-08-07 111253.png
Screenshot 2021-08-07 111510.png
Screenshot 2021-08-07 112024.png
 
 
 

Kamu - iloa, uteliaisuutta, yhteisöllisyyttä, positiivisuutta, tunnetaitoja, luontokokemuksia…

Lapsia varten

Kamussa luomme lapselle turvallisen ja välittävän ympäristön, jossa lapsi voi oppia, kasvaa ja kehittyä omana itsenään.

 
 
pexels-photo-259704.jpeg
 

Seuraa meitä somessa